maanantai 4. heinäkuuta 2016

DIY- Suodatinpussiruusut





Mun tää viikko vähän vierähti. Nättien ilmojen takia koneella ei ole ollut kiva kököttää. Hankinnat häitä varten on kuitenkin mukavasti edenneet. :) Ja ne on visusti tallessa melkeen kaikki mun vanhempien luona, koska pieneen kaksioon ei kauheasti mahdu ylimääräistä.

Viime yönä mä sain vihdoin inspiraation tehdä noita kukkia, suodatinpusseista. Kiva, ja halpa ratkaisu näin kun kaksi kukka allergikkoa sanovat toisilleen tahdon.

Grillitikkuja saatika kukkateippiä ei tästä huushollista löytynyt, joten luovuus kunniaan. Sain toukokuisista häistä napattua itselleni kimpun, joka oli vaahtokarkeista. Otin kimpusta varret omien kukkien varreksi, ja maalarinteippiä löytyi kaapista. :D

Suodatinpussiruusuihin tarvitset:
-Suodatinpusseja
-sakset
-teippiä
-kynän
-varreksi esim. grillitikun.














Kaavat ja ohjeet on peräisin Martha Stewartilta, ja tulosta ne täältä.







Terälehti kerroksia on kahdeksan. Voit haluteaasasi tehdä nupuilla olevia kukkia, ja laittaa niihin vain neljä ensimmäistä kerrosta. Minulla valmissa isossa ruusussa on kaikki kahdeksan kerrosta.








Koska itselle kaikki tarvitsee vääntää rautalangasta, on ohjeetkin sen mukaiset.

1. Leikkaa tulostetut kaavat irti, ja piirrä ne suodatinpusseihin. (vaihtoehtoisesti voit myös piirtää kaavat vapaalla kädellä.)
Aikaa säästääksesi leikkaa terälehdet suodatinpussien ollessa päällekkäin.
Kannattaa säilyttää terälehdet omissa pinoissaan, ja vaikka kaava jossain hollilla, ettei mene sekaisin. :)


2. Aloita ruusun kokoaminen terälehti ykkösestä. Tässä on kaksi tapaa. Aseta varsi keskelle terälehteä, ja taita varren ympärille, tai tee keskelle terälehtä reikä, pujota keppi läpi, ja kierrä. Itse koin kauniimmaksi tavaksi tuon, että pussiin tekee reiän, mutta makuasia.



Ensimmäisessä kuvassa on keskellä reikä, toinen kuva ihan ohjeen mukaan tehtynä, eli vaan kierrettynä.


3. Revi terälehti kaksi auki, mutta jätä yksi sivu kiinni  Alla video terälehden avaamisesta, ja sen kietomisesta varren ympärille.



 4.Toista sama terälehdillä kolme ja neljä.

Terälehdet kolme alempana ja neljä ylempänä avattuina. Kannattaa katosa tarkkaan, että nelos terälehti tulee suodatinpussiin oikeinpäin.





5. Terälehdet viisi ja kuusi kiinnitetään kahdessa osassa vastakkaisille puolille kukkaa, niin että kolme terälehteä kiinnitetään kerrallaan.
(Huomaa, että tarvitset kerroksen viisi ja kuusi terälehtiä yhteensä 12 kpl. Samoin kerrokseen seitsemän ja kahdeksan.)
Kun kerros viisi on paikallaan, kerros kuusi tehdään samalla tavalla.
Alla olevassa ruusussa kerroksen viisi kolmen terälehden rykelmä on kuvassa katsottuna oikealla, ja vasemmalla.
Kerroksen kuusi laitoin nyt keskelle kukkaa.


Kun kerrokset 1-6 on paikallaan, näyttää ruusu vielä nupulla olevalta kukalta.



6. Jotta ruususta saadaan aukinaisemman näköinen, laitetaan sormet ruusun keskelle, ja aletaan avaamaan kukkaa.
Avaamisen jälkeen kukka näyttää tältä:



7. Jotta ruususta saadaan aidomman näköinen, rullataan terälehtiä esimerkiksi lyijykynällä.



Kiharrettu terälehti näyttää huomattavasti aidommalta, kun ihan suora.


Kun kaikki terälehdet on kihatterru, näytti ruusu tältä:



Ylhäällä olevassa ruusussa on myös kerrokset seitsemän ja kahdeksan, kun tässä versiossa, jota kuvasin on vaan kerrokset 1-5. Koko ero on huomattava, ja kerrosten avulla saa eri kokoisia kukkia niin halutessaan.


Toivottavasti ohjeista saa jotain selkoa. :) Näitä olisi tarkoitus askarrella pöytäkoristeeksi, ja maitotonkiin tarkoituksena tehdä erilaisia, pioneita muistuttavia kukkia, kunhan vaan jostain löytyy isoja 110 millisiä suodatinpusseja, valkoisina.

Edit// ruusujahan voi siis värjätä esim vesiväreillä tai elintarvikeväreillä. Värjääminen on ilmeisesti helpompaa ennen kokoomista, mutta myös valmiin ruusun värjäys onnistuu.
Mä en ruusuja alkanut värjäämään, koska valkoinen sopii meidän teemaan parhaiten.