Sivut

perjantai 13. tammikuuta 2017

Polttarit Tallinnassa


Yhteistyössä Press & PR d'Oro ja Tallink Silja


Niin kuin ­­­­­­­heti lauantai-iltana kirjoitin, ”voi ristus, mikä reissu!”. Tänään tajusin, että siitähän on jo viikko, kun purjehdimme pitkin Itämerta VIP kohtelussa.  Ja allekirjoittanut ei ole ihan vielä edes selvinnyt reissusta, ja huomenna pitäisi taas lähteä Helsinkiin ja Mennään naimisiin – messuille! Ja miten mahdoinkaan sanoa, että en minä nyt ainakaan sinne….  Ja tuo viikonlopusta tullut univelka on syynä siihen, miksi tällä postauksella on kestänyt.
Olen kyllä töissä, ja kavereille elänyt tätä reissua nyt muutaman kerran, ja teille epäilijöille tiedoksi, tässä on kuvamateriaali. Mä olin reissussa, en ole vaan haaveillut kaikkea ;)

Matka alkoi torstaina paniikin omaisella kaupassa käynnillä, viimeisten tavaroiden pakkauksilla, jotta kaikki mukaan tarvittavat olisi mukana. Täältä löydät pakkauslistan.
Ja nyt on pakko kiittää sitä, ketä on keksinyt, että Turusta pääsee suoraan bussilla Länsiterminaaliin.
Jäi kätevästi yksi ratikkamatka, ja kamojen kanto ympäri hyytävää Helsingin keskustaa.

Linja-auto oli näppäräsi reilun vartin myöhässä, joten mulla ei jäänytkään niin pitkää odottelua terminaalissa ennen lähtöä. Aika pian törmäsinkin pariin kasvoiltaan tuttuun tyttöön kahviossa ja sain tietää esimakua torstain ohjelmasta, itselleni viesti kun ei koskaan saapunut perille. Kello liikkui, ja jännitys mahassa kasvoi. Kello 16.30 oli määrä treffata terminaalin aulassa, ja löytyihän sieltä muutama ihminen vilkkuva rusetti kaulassa.

Ja koska polttarit olivat teemalla säästäen & panostaen, oli pakko viikon verran spekuloida, kumpi meitä odottaa limusiiniajelu, vai hytti autokannen alta. Vai kenties molemmat?
Hyttikortit saatuamme paljastui, että yömme tullaan viettämään jokainen omassa Deluxe-hytissä, 11 kerroksessa. Paitsi kaksi Hannu Hanhea, jotka pääsivät sviittiin. Terminaalissa saimme vähän esimakua tulevasta, tekstiviesti kertoi illan ohjelman ja niitä tulisimmekin saamaan viikonlopun kuluessa antamaan lisätietoa päivän kulusta. Kun viimeiset saapuivat hyytävästä pakkasilmasta perille, oli aika laittaa tarrat rintamukseen, mirrit kaulaan ja astua laivaan.
Turkulaisena odotin, miltä Europa näyttää muutaman ulkomailla vietetyn vuoden, ja "kauneusleikkauksen" jälkeen, ja hyvältähän se näytti! Harmi vaan, että reitti pysyi uudistuksen jälkeenkin Helsinki-Tallinna, me turkulaiset kaipaamme sinua tänne!

Heitimme nopeasti tavaramme hyttiin, joita ei oltu vielä edes kunnolla ehditty siivoamaan, ja menimme kerroksen ylöspäin Hera Salongid:iin. 

Nyt mä vedän kyllä jonkun rastin seinään. Me ollaan O:n kanssa totuttu nykyään kermaperseilyyn, ja otetaan lähes tulkoon aina laivalla Deluxe hytti, tai jopa sviitti. Ja aina mä olen ne kuvannut! Nyt sitten ajan puute, tai ties mikä oli syynä että unohdin. Tai muistin, mutta sitten olin levittäytynyt jo ympäri hyttiä. Tämäkin kuva on kaapattu videosta, jonka lähetin O:lle. Hytti oli joka tapauksessa oranssisävyinen, kuin minulle tehty!

Meille jokaiselle oli laivan hoitolasta varattuna yksi hoito. Oli kasvohieronta- ja naamio, hieronta selälle, magnesiumkylpy jaloille + parafinihoito sekä morsiuskampaus. Minulle nakki napsahti morsiuskampaukseen, ja näin jälkikäteen voinkin todeta, että se oli  reissun ainoa pettymys. Me emme löytäneet kampaajan kanssa yhteistä säveltä, ja kampauksesta ei tullut ihan sellainen, kun halusin. Pyysin isoa kiharaa, ja väljää ”puoliponnaria”, sain todella pientä kiharaa, ja hiukset melkein päätä myöten kammattuna. Noh, hiusten pesu oli onneksi nautinnollista!
Kuva Pekka Mustonen



Palataan ajassa taakse päin, ennen hoitoihin pääsyämme meille esiteltiin uudistunutta Spa osastoa.




Tämän jälkeen oli aika kilistellä ja toivottaa kaikki tervetulleeksi raikkailla marja- ja hedelmäsmoothieilla.



Osa pääsi heti tämän jälkeen hemmotteluun ja me aikaamme odottavat kiersimme laivaa risteilypäällikkö Tanjan johdolla.





Näyttäähän noi yökerhot päivänvalossa aivan erilaiselta...


Hoitojen jälkeen suuntasimme karaokeen laulamaan kaikki yhdessä Apinamiehen! Karaokebaariin päästyämme vaihdoimmekin kilistelyjuomat poreisempaan versioon.


                                                  


Vähän harmittaa, että aika riitti vaan toiseen kappaleeseen, ja se oli niistä minulle se vihatumpi.

Siitä pikapikaa vaihtamaan smart casual-vaatteet, kaivaa laukusta jotain sinistä ja suunnata laivan Grande buffettiin illalliselle.


Ja pakko kehua Siljan buffettia, yllätit minut positiivisesti! Edellisestä buffet kerrasta on aikaa, ja siitä on jäänyt eräänlaiset traumat. Nyt tämä nirso jopa santsai muutaman kerran, ja jopa sushit oli buffetsusheiksi oikein maukkaita.





Mahat pinkeina, lähes kierien, iltamme jatkui ensin tutustumaan meidän porukan ”kaasojen” Sissin ja Marikan sviittiin poksauttelemaan ihan oikeaa Champagnea.




Ottamaan yhteiskuvia mirrit kaulassa, ja saamaan pienet polttarilahjat.


     

                                 
Lahjakassista paljastui kaikkea tarpeellista, kuten kynä, suklaata, sisuja ja kasvonaamio. Saimme myös kuulla, että perjantai-illalla meidän vilkkuvat rusetit vaihtuvat uuteen asusteeseen, ja lauantaina look vaihtuu asteen verran tavallisempaan. Uusista asusteista lisää seuraavissa postauksissa!

Ilta jatkui naapurisviitin kautta yökerhon puolelle kosteissa merkeissä, niin kuin polttareissa kuuluukin. Valomerkin jälkeen, kellon käydessä neljää oli aika hipsiä omaan hyttiin muutaman tunnin kauneusunille. 

Seuraavassa postauksessa pääsette kurkistamaan perjantain kunnon glamour-elämään ;)


Psttt... Muistathan Hääblogi äänestyksen! Aikaa on sunnuntai-iltaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentista <3